Sunnuntaina oli pikkuisen aika viettää pikkuisen kummityttömme Nimenanto ja kasteenvahvistustilaisuutta. Nimeksi pikkuinen sai Olivia Ennimari.
Koko tilaisuuden ajan Olivia katsoa tipitti mua silmiin ja haukotteli komeasti papin puhuessa :)
Maanantaina töihin lähtiessä kävi hieman köpelöstä, lumen alla oli jäätä, kaaduin siihe ja satutin selän. Tein urheasti työt ja sitten vasta lääkäriin, no en olisi päässyt kuin ensiapuun siihe aikaan ja koska ei nyt niin akuutti vaiva ollut niin pystyin odottamaa että menen työterveyteen hoidettavaksi. (klo 4.20).
Lääkäri laittoi mut loppuviikoksi sairaslomalle. Perjantaina sitten uudestaan lääkärin puheille.
9.12.2008
20.11.2008
Uusi blogi
Ilmeisesti vuodatus on päättänyt mennä nurin, ei ole jokuseen päivään toiminut, oli siis aika vaihtaa blogin paikkaa. Harmittavaa kyllä kun siinä meni kaikki kuvat ja kirjoitukset mukana.
Mikäli vielä herää henkiin, tarvitsee tehdä tänne kaikki uusiksi.
Tänään on tullut lunta juuri sen verran että voidaan sanoa valkoista on :D
Näyttelytaukoa pidetään, seuraavan kerran Aune menee kehille tammikuussa Turku KV.
Turistiksi menen Voittaja 2008 näyttelyyn, apsoja sinne on ilmoitettu 24 kpl.
Vanha blogi suostui toimimaan. Tässä linkki siihen http://koissut.vuodatus.net/
Mikäli vielä herää henkiin, tarvitsee tehdä tänne kaikki uusiksi.
Tänään on tullut lunta juuri sen verran että voidaan sanoa valkoista on :D
Näyttelytaukoa pidetään, seuraavan kerran Aune menee kehille tammikuussa Turku KV.
Turistiksi menen Voittaja 2008 näyttelyyn, apsoja sinne on ilmoitettu 24 kpl.
Vanha blogi suostui toimimaan. Tässä linkki siihen http://koissut.vuodatus.net/
3.11.2008
Aune pentunäyttelyssä 2 x ROP pentu
Meidän lomaillessa Teneriffalla Aune oli hoidossMeidän lomaillessa Teneriffalla Aune oli hoidossa siskopuolensa Tiuhtin luona.
Kiitos Tanjalle ja Matille Aunen hyvästä hoidosta ja KIITOS Tanja kun laitoit ja esitit Aunen näyttelyissä.
Aune käväsi kahdessa pentunäyttelyssä, saaliina molemmista ROP pentu, valitettavasti Mari sisko ei saanut kummassakaan KP mutta arvostelut olivat molemmista hyvät.
29.10.2008 Lahti pentunäyttely
Tuomari: Saija Juutilainen
Hyvänkokoinen, kauniisti kehittynyt narttupentu, jolla sievä pää ja ilme. Hyvä purenta, hienot korvat, erinomainen ylälinja ja hännänkiinnitys. Erinomainen etuosa. Hyvin hoidettu oikealaatuinen karvapeite. Liikkuu takaa hieman kinnerahtaasti, muuten mallikelpoisesti, mukava luonne


1.11.2008 Lahti pentunäyttely
Tuomari: Satu Tanner
Hyvä tyyppi ja mittasuhteet. Hyvä pää ja ilme, kaunis ylälinja. Ikäisekseen erinomainen runko. Riittävästi kulmautunut. Hyvä hännänkiinnitys. Liikkuu sivusta riittävällä askeleella. Askeltaa niin edestä kuin takaa varpaat hieman ulospäin kääntyneinä. Etuliikkeiden tulisi vakaantua, hyvä karva.


Seuraavaksi sitten Aune esiintyykin jo junioriluokassa, mutta se on sitten ensivuonna, loppuvuosi huilitaan :D
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
